tiistai 17. maaliskuuta 2020

Puoti kiinni

Koronaviruksen leviämisen estämiseksi pidämme puodin toistaiseksi suljettuna. Haluamme pitää tuotteet puhtaina, kasvit kunnossa ja henkilökunnan terveenä ja näin varmistaa vihannesten viljely vielä kriisin mentyä ohi.
Puutarhan vihanneksia on myynnissä mm. Piikkiön ja Paimion S-Marketeissa, Kaarinan K-Supermarket Katariinassa, Piispanristin Prismassa ja Wiklund Herkussa. Uutta pikkukurkkua löytyy myös CM Kupittaan ja Majakkarannan valikoimista.
Toivotamme asiakkaillemme hyvää jaksamista.

Syödään vihanneksia ja voidaan hyvin🥒🍅🌶

tiistai 10. maaliskuuta 2020

Tilapuoti taas avoinna

Puutarhan tilapuoti on avattu talvitauon jälkeen. Myynnissä on oman tuotannon kasvihuonekurkkua, myös käppyrää. Uutuutena on tarjolla pikkukurkkua. Lisäksi puodista voi ostaa naapureiden tomaattia ja salaattia. Myös piikkiöläistä hunajaa löytyy sekä Sauvon säilykkeen ja Alanteen tilan tuotteita.
Maksamiseen käy joko käteinen tai MobilePay.
Tervetuloa!
Puoti on avoinna arkisin klo 8-17.