sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Kevätsesonki puutarhalla


Tomaatin taimet ovat saaneet jo hyvän alun parissa viikossa.
Kuvassa Riikka istutustyössä
Kurkusta saadaan jo satoa ja niin pikkukurkkuja kuin normaalia 1-luokan kurkkua on myynnissä puutarhan puodissa. Aukioloajat ovat samat kuin aiemminkin eli arkisin klo 8-17.









Merivuoren Puutarhalla kasvit viljellään perinteiseen
tyyliin, kasvualustana on turvetta ja kaikin tavoin panostetaan
hyvään laatuun.